Jokainen meistä on varmasti tuntenut olonsa yksinäiseksi jossain vaiheessa elämäänsä. Olet ehkä jäänyt kaveriporukan ulkopuolelle, ollut yksin ajatuksiesi ja tunteidesi kanssa tai vaikkapa esittänyt liikaa jotain muuta kuin olet. Tällaisissa tilanteissa saattaa tuntua, ettei kukaan oikeasti välitä sinusta itsestäsi tai ettei kukaan tässä maailmassa viitsi uhrata aikaansa juuri sinuun. Useasti nämä tunteet ja ajatukset ovat harhaa, sillä aina löytyy joku, joka välittää.

Joskus on hienoa olla vain yksinään ja nauttia hiljaisuudesta, mutta välillä hiljaisuus tuntuukin aivan liian painostavalta. Silloin olisi hienoa kuulla puhelimen tai ovikellon soivan ja jonkun muistavan sinua. Ikävä kyllä harvoin käy niin juuri sillä hetkellä.

Mutta mitä jos tekisit itse aloitteen? Jospa lähettäisit itse tekstiviestin kaverille taikka ilmeistyisit yllätysvisiitille hänen luokseen? Tai jos ystäväsi ovat liian kiireisiä taikka heillä on muuta sovittua tekemistä, lähde ulos. Mene kahvilaan, hymyile myyjälle ja istahda vieraan ihmisen kanssa samaan pöytään - jospa teiltä löytyisikin joitain yhteisiä puheenaiheita. Lähde lenkille, istahda lammen rannalle ruokkimaan sorsia ja tervehdi muita lenkkeilijöitä - ehkäpä löydät jonkun jatkamaan lenkkiä kanssasi. Tai jollet muuta keksi niin eksy vaikkapa turvatalolle maalailemaan tai viettämään leffailtaa muiden nuorien kanssa.

Yksinäisyys. Onko kyseinen tunne loppujen lopuksi siis vain meidän ihmisten luoma kuvitelma? Tekeekö suomalaisten jäykkyys ja hiljaisuus heistä yksinäisiä? Onko tämä yksinäisyys vain itse kansan luoma kansansairaus?

Älä ruoki yksinäisyyttä vaan hymyile, puhu, toimi ja kommunikoi niin et jää yksin.

Minna Fagerdahl
Tampereen turvatalo