Hollannin Haagissa toimiva kansainvälinen tuomioistuin julkisti eilen kantansa: Kosovon vuonna 2008 tekemä itsenäisyysjulistus ei rikkonut kansainvälistä oikeutta. Tuomioistuimen kannanotto tuli mielenkiintoiseen aikaan. Elokuun 19. päivä 2010 tulee kuluneeksi 20 vuotta ns. Kninin kapinasta. Tätä monet pitävät tapahtumana, joka käynnisti Jugoslavian hajoamissodan.

Tilanne on tänään monilla entiseen Jugoslaviaan kuuluneilla alueilla hyvä ja vakaa. Slovenia on EU:n jäsen, Kroatia seisoo jo portailla avoimen oven odottaessa ja eurooppalaisten turistien kansoittaessa maan upean rannikkoseudun. Makedoniassa ja Montenegrossa elämä soljuu arkisesti, eikä suuria otsikoita yleensä nähdä. Serbiassa tunteet vellovat, mutta sitäkin houkutellaan ruotuun lupaamalla EU jäsenyyttä, jos maa saa kiihkomieliset poliitikkonsa kuriin.
Mutta. Itsenäisyysjulistuksesta huolimatta Kosovon tilanne on vielä avoin, eikä Bosnia ja Hertsegovinankaan asema ole mitenkään selkeä – 15 vuotta sodan rauhoittumisen jälkeen.

Olen seurannut Balkanin tilannetta 1980-luvulta lähtien ja tarkemmin vuodesta 1992, jolloin olin vuoden Kroatiassa Bosnian sodan aikana kansainvälisen Punaisen Ristin avustusdelegaation tiedottajana. Olen käynyt alueella kymmeniä kertoja, tavannut satoja ja taas satoja ihmisiä. Silti en ole sataprosenttisen vakuuttunut, että Kosovon ja Bosnian tilanne on lopullisesti ratkaistu. Entisen Jugoslavian tasavalloista vain Slovenia on täysin kuivilla. Kroatiakin on kohta EU:ssa, mutta ”rajapinta” Bosnia-Hertsegovinan kroaattialueen eli Hertsegovinan kanssa ei ole mitenkään selvä.

On varsin erikoista, että toisen maan kansalaiset – tässä tapauksessa siis Bosnia-Hertsegovinassa asuvat kroaatit – voivat äänestää Kroatian vaaleissa, heillä on Kroatian passi ja heitä kohdellaan kuin Kroatian alueella asuvia. Tilanne on vähän samanlainen kuin Romanian ja Moldovan välillä, jossa ei myöskään ole rajaa, vaikka Moldova ei Euroopan unioniin kuulukaan.

Balkanin kriisiä seuranneet ovat aika yksimielisiä siitä, että ongelman todellisina moottoreina toimivat serbijohtajat. Heidän kauttaan sitten koko serbiväestö on leimattu. Mielikuvaa ovat vahvistaneet monet tiedotusvälineissä esitetyt uutiset ja tv-dokumentit. Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen ja helppo. Väärintekijöitä on muuallakin. Esimerkiksi Kosovossa 1980-luvun alussa alueen albaanit hyökkäsivät serbejä vastaan ja vahva maanalainen itse-näisyysliike järjestäytyi aseelliseksi joukoksi. Osin näiden kahakoiden takia serbijohtaja Slo-bodan Milosevic pääsi todistamaan, että serbejä vainotaan. Tätä kautta hän sai lietsottua kansalliskiihkon ja nousi valtaan.

Mikä tuo Kninin kapina sitten oli? Jugoslavian osatasavalloissa järjestettiin vaalit keväällä 1990, samaan aikaan kun itäinen Eurooppa eli myllerrystä ja kommunistivaltion murentuivat. Jokaisessa osatasavallassa valtaan nousi kansallismielisiä poliitikkoja. Kroatiassa presidentiksi tuli Franjo Tudman. Kroatian ryhtyi laatimaan uutta perustuslakia, joka oli selvä polku kohti itsenäisyyttä ja eroa Jugoslaviasta. Tätä ei Slobodan Milosevicin johtaja Jugoslavia ja serbit voineet hyväksyä.

Milosevicin johdolla Belgradista käynnistettiin alueellisia kahakoita, joiden tarkoituksena oli pelotella osatasavallat pysymään Jugoslavian yhteydessä. Kroatian Knin valittiin yhdeksi liikehdinnän paikaksi, koska siellä oli vahva serbivähemmistö, ja koska Knin oli strategisesti hyvin keskeinen maantieteellinen ja liikenteellisen solmukohta Kroatian kapean Dalmatian rannikon läheisyydessä. Knin oli kroaateille myös eräänlainen ”pyhä” paikka, koska siellä oli erilaisia kroaattien historiallisia kansallismonumentteja.

Serbit sulkivat Knin ympäristössä teitä tukeilla ja kivillä. Ryhtyivät ajamaan alueen kroaatteja pois kodeistaan ja aloittivat aseistautumisen Jugoslavian serbijohtoisen liittoarmeijan turvin. Ihmisiä pahoinpideltiin ja joitakin ihmisiä jopa kuoli.

Knin tapahtumat tulivat kroaateille täydellisenä yllätyksenä. Tilannetta seuraamaan rynnänneet kroaattitoimittajat olivat aivan ymmällään ja kesti useita päiviä ja viikkoja ennen kuin tilanne alkoi hahmottua. Haastattelin Zadarin yliopistossa viime kesänä järjestetyssä seminaarissa Kninin kapinasta uutisoineita toimittajia, jotka nyt ovat yliopistossa opettajina, tiedotusvälineissä johtotehtävissä tai sitten eläkkeellä. Vieläkin todistivat, miten yllätyksellinen, mutta Belgradista selvästi johdettu, nuo vuoden 1990 tapahtumat olivat.

Kysyin tuossa tilaisuudessa, niin kuin monessa muussakin, joko Balkan on rauhoittunut. Yksiselitteinen vastaus kuului: Vielä on paljon tehtävää Bosniassa ja Kosovossa. Jos eurooppalaiset johtajat eivät riittävästi perehdy Balkanin tilanteeseen ja ymmärrä sen sisäisiä jännitteitä, voi tilanne muuttua hankalaksi. Bosnia Hertsegovinan pysyminen koossa on myös kysymysmerkki. Nyt sitä pitävät "käynnissä ja pystyssä" ulkopuoliset tahot.