Saksan kv-leirin haku nyt!
Kirjoitettu: Kesäkuu 7, 2010 - 08:20
Haluatko lähteä Saksaan pidennetyksi viikonlopuksi kisailemaan Punaisen Ristin tietoudesta heinä-elokuun vaihteessa?
Saksan Punaisen Ristin Söllingenin ja Pfinztalin paikallisosastot järjestävät 30.7.-1.8.2010 välisenä aikana kansainvälisen kilpailun, jossa testataan osallistujien tietoutta Punaisesta Rististä, ensiavusta ja suvaitsevaisuus-teemasta. Lisäpisteitä saa kuulemma myös seikkailuhenkisyydestä, ryhmähengen kohottamisesta, toisten huomioimisesta ja innovatiivisuudesta.
Haemme Suomen kisajoukkueeseen viittä yli 18 –vuotiasta osallistujaa, joilla on edes jonkinlainen Punaisen Ristin tietous hallussa. Koko järjestöhistoriaa ei toki tarvitse ulkoa osata, vaan esimerkiksi nuorisopromona, osaston nuoriso- tai kouluyhteistyön yhdyshenkilönä, Reddie Kids-ohjaajana, nuorisodelegaattina tai muissa vapaaehtoistoiminnoissa hankittu tuntemus toiminnasta ja järjestötietous riittävät mainiosti.
Majoitus paikan päällä tapahtuu koulu- tai telttamajoituksessa yhdessä muiden osallistujien kanssa, joten ripaus seikkailumieltä on paikallaan.
Haku tapahtuu lähettämällä hakulomake ja motivaatiokirje, jossa kerrot, miksi juuri sinut pitäisi valita kisajoukkueeseen. Täytetty hakulomake ja motivaatiokirje toimitetaan keskustoimiston järjestö- ja nuorisotiimiin Pekka Laukkaselle sähköpostitse osoitteeseen: pekka.laukkanen@punainenristi.fi. Lähetäthän hakemuksesi 23.6.2010 mennessä. Lisätietoja samasta osoitteesta ja numerosta 040 520 7048.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
-

Aikaisemmat uutiset
22.02.11
Haaste: Vapaaehtoistoiminnan viesti
07.06.10



Kommentit
Miten
Mitenköhän leirillä sujui ja järjestetäänkö näitä jatkossa lisää?
Pikavippi ilman luottotietoja
Miten
Mitenköhän leirillä sujui ja järjestetäänkö näitä jatkossa lisää? Jos järjestetään nii milloinkohan tämmöisiä kansainvälisiä leirejä olisi tulossa.
Pikavippi pankkitunnuksilla