Jutustelimme nuoren ja vapaaehtoisen kanssa syksyn ilmoista. Tuulee ja sataa ja pimeääkin on... Katsoimme samalla klo19 uutisia. Kaikennäköistä oli taas maailmalla tapahtunut. Thaimaassa tulvat jatkuivat, ja ihmisillä oli kuvissa vettä yli polviin asti. Olimme tovin hiljaa ja totesimme sitten yhteistuumin, että ehkäpä nuo meidän syksyn sateet eivät sittenkään niin kovin hurjia ongelmia ole. Keitettiin kupposet teetä ja laitettiin hunajaa joukkoon.

Syys-lokakuun vaihteessa Vantaan Turvatalon ITU-nuorille (Itsenäistymisen tuki) järjestettiin melontaretki Repoveden luonnonpuistossa. Viralliseen kokoonpanoon kuului kaksi nuorta, kaksi työntekijää ja yksi vapaaehtoinen. Turvatalolta lähdimme liikkeelle autolla. Kolme meistä viidestä ei ollut melonut aikaisemmin, ja ajomatkan aikana kertasimme, miten melominen käytännössä tapahtuu.

Kohta lähden taas turvikseen ja mielessä pyörähti, että mitähän ruokaa sitä tänään laittaisi. Onkohan siellä monta nuorta vai olisiko niin, ettei tällä kertaa ole ainuttakaan.

Aina sitä toivoo, että turviksella ei olisi montaa nuorta, koska silloin heillä luultavasti ovat asiat hyvin. Tosin aika usein toivon, että siellä olisikin nuoria, koska olen saanut käydä heidän kanssaan monen monta upeaa keskustelua. Olen saanut nauraa vatsa kippuralla, mutta joskus on ollut myös surun hetkiä.

Jokainen meistä on varmasti tuntenut olonsa yksinäiseksi jossain vaiheessa elämäänsä. Olet ehkä jäänyt kaveriporukan ulkopuolelle, ollut yksin ajatuksiesi ja tunteidesi kanssa tai vaikkapa esittänyt liikaa jotain muuta kuin olet. Tällaisissa tilanteissa saattaa tuntua, ettei kukaan oikeasti välitä sinusta itsestäsi tai ettei kukaan tässä maailmassa viitsi uhrata aikaansa juuri sinuun. Useasti nämä tunteet ja ajatukset ovat harhaa, sillä aina löytyy joku, joka välittää.