Nuorisodelegaattikurssi 17.-22.5.2009

Suomen Punainen Risti kansainvälisen nuorten avustustyöntekijätoiminnan vuonna 2007. Nuorisodelegaatit ovat iältään 20 - 28-vuotiaita ja he ovat suorittaneet nuorisodelegaattikoulutuksen.

Kuka voi hakea?

Hakijalta edellytämme seuraavia ominaisuuksia: hänen tulee olla iältään 20 - 28-vuotias ja sujuvan englannin kielen taidon omaava. Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan tunteminen on eduksi - ylipäänsä vapaaehtoistoiminnan tunteminen on hyödyksi nuorisodelegaattihakijalle.

Mitä nuorisodelegaatti tekee?

Nuorisodelegaatit toimivat Suomen Punaisessa Ristissä kolmessa roolissa: heillä on mahdollisuus päästä osallistumaan Punaisen Ristin kansainväliseen avustustyöhön, pääasiassa kehitysyhteistyötehtäviin, nuorisodelegaatit toimivat järjestö- ja nuorisotiimin järjestämien kansainvälisten opintomatkojen ja leiriryhmien vetäjinä. Lisäksi nuorisodelegaattien eräs tärkeimmistä työtehtävistä on toimia Suomen Punaisen Ristin avustustoiminnan lähettiläinä kotimaassa ja olla tarvittaessa käytettävissä eri kampanjoissa ja keräyksistä.

Nuorisodelegaattikoulutuksen hakulomake ja lisätietoa koulutuksesta löydät nettiosoitteesta: http://www.redcross.fi/tulemukaan/d2c/maailmalle/nuorisodelegaatiksi/fi_...

Hakemukset toimitetaan postitse 2.3.2009 mennessä osoitteeseen: Punainen Risti, Pekka Laukkanen, PL 168, 00141 Helsinki. Kuoreen merkintä "nuorisodelegaattihakemus". Hakuaika päättyy 2.3.2009