SPR:n nuoret linjaavat tulevaisuutta Nairobissa - jopa televisiossa!
NAIROBI. Punaisen Ristin toiminta kiinnostaa kaikkialla maailmassa nuoria. Varsinkin kehittyvissä maissa valtaosa Punaisen Ristin vapaaehtoisista on nuoria. Mutta kansallisten Punaisten Ristien johdossa ja luottamustehtävissä istuu vanhoja miehiä ja naisia.
Tämän takia Pohjoismaat – ja varsinkin Suomi ja Ruotsi - erottuvat yleiskokousedustajien ikäjakaumassa selvästi muista. Suomalaiset nuoren sukupolven airueet ovat olleet Nairobissa loistavasti esillä. Rovaniemeltä Jyväskylän kautta Edinburghiin asettunut Maiju Jolma on toiminut jo vuosia kansainvälisen Punaisen Ristin nuorisovaliokunnassa. Keskiviikkona hän esitti yleiskokoukselle nuorisovaliokunnan katsauksen kuluneen yleiskokouskauden saavutuksista.,
Maiju sai mahtavat suosionosoitukset esiintymisestään ja vain hetkeä myöhemmin oli äänessä Eero Rämö, joka puhui Pohjoismaiden edustajana.
Eerosta tuli myöhemmin vielä kenialainen tv-tähtikin, kun hän pääsi esittämään kysymyksen eri puolille Afrikkaa lähetetyssä TV:n paneelikeskustelussa. Kysymys koski nuorten asemaa ja mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon.
Kokouksessa nuorten viesti oli selvä; nuoria ei saada tänne yleiskokoukseen linjaamaan kansainvälisen Punaisen Ristin tulevaisuutta, ellei heitä oleta mukaan kansallisten yhdistysten päätöksentekoon. Mallina esitettiin sitä, että nuorille voisi olla Suomen tapaan sääntöjen takaama varapuheenjohtajan paikka tai hallituksen jäsenen paikka.
Ehdotus sai taas suuren suosion, mutta taas taitaa käydä niin että vanhat parrat eivät kotiin päästyään hevin vallastaan luovu!
Nyt tietysti ajattelette, että onpa se hienoa, kun nuoret ovat Suomen Punaisessa Ristissä niin hyvissä asemissa. Väärin – vain harva paikallisosasto on valinnut nuoria osaston hallitukseen ja sanotaan, että toimintaankin on vähän vaikea päästä mukaan.
Syytä on tietysti vähän myös nuorissa. Helppohan osastoissa valta olisi kaapata: riittävästi vaan kavereita jäseniksi, joukolla vuosikokoukseen, äänten keskittäminen omille ehdokkaille ja hups – kohta olisi pari nuorta vastuullisessa asemassa paikallisosastossa. Mutta jostakin syystä nuoret eivät oikein uskalla haastaa meitä vanhempia.
Kun katselee ympärilleen ja kuuntelee täälläkin pidettyjä puheita, maailma taitaa muuttua niin nopeasti että nuoria pitäisi nopeasti saada mukaan toimintaan ja toimintaa linjaamaan ennen kuin tulevaisuus karkaa menneisyydeksi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
-




