Vuodenvaihteesta lähtien Reddie Kids -kerhoon osallistuvat lapset liittyvät Suomen
Punaisen Ristin nuorisojäseniksi. Kerho keskittyy välittämään Punaisen Ristin arvoja leikin varjolla. Anderssonin mukaan yli 90 prosenttia kerhoajasta on leikkiä ja touhuamista. Toiminnassa huomioidaan kuitenkin koko ajan Punaisen Ristin arvot, kuten tasa-arvoisuus ja välittäminen. Kerholaisille opetetaan myös ensiaputaitoja.
-Idea on, että lapsi tutustuu Punaiseen Ristiin Reddie-koiran mukana. Koira kulkee koko ajan teemoissa mukana ja opastaa erilaisissa tehtävissä ja leikeissä, Andersson kertoo.
Suomessa toimii tällä hetkellä noin 50 varhaisnuorten kerhoa. Kerholaiset ovat yleensä 7-12-vuotiaita. Keskimäärin ryhmissä on kahdeksan lasta ja kaksi yli 15-vuotiasta ohjaajaa.
Kerho on osastolle hyvä tapa tavoittaa myös 15-18-vuotiaita nuoria ja houkutella heitä mukaan vapaaehtoistoimintaan.
- On huomattu, että kerho on nuorelle helppo tapa ryhtyä vapaaehtoiseksi. Vuoden kerhotoiminnan vetämisen jälkeen moni ohjaaja siirtyy tekemään muuta Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaa.
Kerho on helppo perustaa, koska kaikki materiaali on valmiina. Kerhoille on suunniteltu muun muassa vuosikello, jota noudattamalla ohjaaja voi käydä läpi Punaisen Ristin toimintaan kuuluvia teemoja ja suunnitella toimintaa.
Johanna Andersson muistuttaa, että osastolla on päävastuu kerhon toiminnasta. - Ei voida ajatella, että hankitaan nuori ohjaaja, joka vastaa kaikesta yksinään.
Osaston toiminnalla on suuri merkitys siihen, jatkaako nuori toiminnassa mukana myöhemmin.
- Jos nuori kokee, että hän on alusta asti osa Punaista Ristiä, hän todennäköisemmin jatkaa toiminnassa mukana kerhon jälkeenkin.
1. Osasto päättää, että se haluaa perustaa Reddie Kids -kerhon. Osaston hallituksessa valitaan tukihenkilö, joka auttaa ja tukee kerhon ohjaajaa.
2. Osasto rekrytoi ohjaajat, jotka ovat yli 15-vuotiaita. Yleensä ohjaajat toimivat pareina tai ryhmänä. Hyviä rekrytointipaikkoja ovat esimerkiksi koulut, kerhot ja nuorten tapahtumat.
3. Osasto lähettää ohjaajat piirin järjestämään koulutustilaisuuteen. Piiri järjestää viikonlopun kestäviä koulutuksia tarpeen mukaan. Piirin nuorisotyöntekijä ja/tai nuorisokouluttaja neuvoo osastoa kerhoa koskevissa kysymyksissä.
4. Osasto tekee kerholle toiminta- ja taloussuunnitelman yhdessä ohjaajien kanssa. Osasto varaa kerholle sopivat tilat.
5. Kerho-ohjaaja rekrytoi kerholaiset esimerkiksi koulujen kautta.
6. Reddie Kids -kerho aloittaa toimintansa. Yleensä luontevin aloitusaika on lukukauden alussa.