Rasisminvastainen päivä 21.3. – tee ympäristöteko, luovuta ennakkoluulosi

Punainen Risti järjestää valtakunnallisen rasisminvastaisen kampanjan maaliskuussa. Kampanja huipentuu maailman rasisminvastaisena päivänä 21.3. Suomen Punaisen Ristin valtakunnallisen rasisminvastaisen kampanjan pääviesti on, että "Luopumalla edes yhdestä ennakkoluulosta rakennat moniarvoista ja ympäristöltään ystävällistä Suomea." Tarkoituksena on herättää ihmiset pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja luopumaan niistä. Ympäri Suomea Punaisen Ristin vapaaehtoiset tarjoavat ihmisille mahdollisuuden kirjata lapulle ennakkoluulonsa ja heittää ne punaisiin rasismiroskiksiin. Kampanjaan osallistumalla ottaa kantaa moniarvoisemman ja suvaitsevamman ympäristön puolesta.

Kenenkään ennakkoluuloja ei näytetä, papereihin ei kirjoiteta nimiä. Ennakkoluulot kerätään yhteen ja tuhotaan kampanjan päätteeksi. Mikäli haluat, olet enemmän kuin tervetullut mukaan vastaanottamaan ennakkoluuloja, tuntikin aikaasi riittää.

Punaisen Ristin perusperiaatteisiin kuuluu suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen. Järjestö toimii monikulttuuristen arvojen puolesta ja edistää maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen. Punainen Risti kannustaa ihmisiä puuttumaan rasistiseen toimintaan ja ottamaan kantaa rasismia vastaan. Rasismiin ja suvaitsemattomuuteen ei tule suhtautua vaikenemalla ja silmät sulkien.

• Ota yhteys lähimpään piiritoimistoon ja kysy kampanjan toteutuksesta piirin alueella. Piirien yhteystiedot löydät: http://www.redcross.fi/aktiivit/piirit/fi_FI/ tai Spray-lehden takasivun Päivyri-osiosta.
• Kerätkää sopivankokoinen vapaaehtoisporukka vastaanottamaan ihmisten ennakkoluuloja.
• Järjestäkää tapahtuma torilla, kauppakeskuksessa, työpaikalla tai koulussa.
• Tiedottakaa tapahtumasta – paikallislehdessä, työpaikalla tai koululla
• Lainatkaa piiritoimistosta punainen roskis ja haalarit ja tilatkaa tarvittavaa materiaalia.
• Pyydä ihmisiä kirjoittamaan nimettömänä yksi ennakkoluulo valmiista vihkosesta revittävään lomakkeeseen ja pudottamaan sen roskikseen.
• Päätä tapahtuma hankkiutumalla eroon ennakkoluuloista: vie sisältö silppuriin tai tuhoa ennakkoluulot polttamalla ne esim. torilla (vaatii luvan kaupungilta)
• keskustelun virittämiseksi voit hyödyntää nettisivuillamme olevaa oheismateriaalia ennakkoluuloista, rasismista ja syrjinnästä
• Kampanjaan voit osallistua myös netissä: Mikäli haluat työpaikalla tai koulussa luopua ennakkoluuloista, ohjeet löytyvät alla olevasta nettiosoitteesta. Kyseisessä nettiosoitteessa sinulla on myös mahdollisuus luopua henkilökohtaisesti ennakkoluulostasi. Lisää tietoa osoitteesta: http://www.redcross.fi/suvaitsevaisuus