Toimenkuva

Suomen Punainen Risti tukee Nepalissa kahta School Based Disaster Risk Reduction –hanketta EU:n ja Ulkoasiainministeriön tuella. Hankkeiden keskiössä ovat kouluissa toimivat nuortenryhmät, jotka suunnittelevat ja toteuttavat katastrofivalmiuteen liittyviä aktiviteetteja paikallistasolla, yhteensä yhdessätoista piirissä. Ryhmiä koulutetaan muun muassa katastrofivalmiudessa ja ensiavussa. Katastrofien sattuessa nuoret toimivat vapaaehtoisina pelastusoperaatioissa ja muissa katastrofia seuraavissa toimissa. Tehtävämme on järjestää hankkeen nuorisoryhmille päivän mittaisia työpajoja neljällä eri alueella. Työpajoissa keskitymme vuosisuunnitteluun ja kertaamme raportointivaatimuksia. Komennuksemme tavoitteena on tukea nuortenryhmien toiminnan kestävyyttä myös hankkeen loppumisen jälkeen, ja siksi suunnitteluosuudessa keskitymme kehittämään aktiviteetteja, jotka eivät vaadi paljon resursseja. Työpajojen suunnitteluun saamme apua Nepalin Punaisen Ristin keskustoimiston katastrofivalmiustiimin asiantuntijoilta. Kenttämatkoilla keskustelemme lisäksi piirien henkilökunnan kanssa Suomen Punaisen Ristin raportointivaatimuksista. Raportoimme kenttäjaksoistamme sekä Nepalin Punaisen Ristin katastrofivalmiustiimille että Suomen Punaisen Ristin keskustoimiston Aasia-tiimille. Kenttäraporttimme antavat ajankohtaista tietoa kustakin piiristä sekä Katmandun että Helsingin toimistoille. Kehittämiämme työpaja-aineistoja ja kenttäraporttejamme tullaan hyödyntämään sekä Nepalissa että mahdollisesti myös muualla maailmassa tulevissa katastrofivalmiusprojekteissa.