Maanjäristysvaara

Nepal sijaitsee mannerlaattojen kohtauspaikalla ja maanjäristysten historia on muistissa vuodesta 1253 asti. Itäisessä Nepalissa jännitys on purkautunut, mutta Katmandun laakso ja läntiset osat odottavat maan järisevän tulevaisuudessa.

Maanjäristysuhka vaikuttaa kaikkiin laaksossa asuviin, myös meihin. Turvallisuusbriiffissä kävimme läpi, miten maanjäristyksiin varaudutaan ja miten sellaisen eteen sattuessa toimitaan.

Kaikki Punaisen Ristin toimistot ja asunnot tarkistetaan maanjäristyskestävyyden varalta ja varmistetaan turvallisiksi. Jokaisen työntekijän on koottava henkilökohtainen selviytymislaukku, joka sijoitetaan oven läheisyyteen. Vaatekerran lisäksi laukuistamme löytyy taskulamppu ja pattereita, passi- ja viisumikopiot, ensiapupakkaus ja henkilökohtaiset lääkkeet, kuivamuonaa (purkkipapuja, tonnikalaa, keksejä ja suklaata), kaksi litraa vettä, hammasharja ja –tahna sekä satelliittipuhelin.

Turvallisuusbriiffissä juttelimme myös muista turvallisuuteen liittyvistä tekijöistä, mutta mikään niistä ei kauhistuttanut lukuunottamatta maanjäristysvaaraa. Kyseisen päivän iltana asiaa tuli kieltämättä jonkun verran mietittyä, mutta emme ole kuitenkaan menettäneet yöuniamme. Olemme valmistautuneet ja toimintaohjeet ovat hallussamme. Lisäksi maanjäristystä on odoteltu jo noin 30 vuotta, joten kolme kuukautta täällä on melko lyhyt aika.