Katastrofit ja valmius
Nepalissa tapahtuu vuosittain tuhansia pienen mittaluokan katastrofeja, sillä maa on niille hyvin altis. Muun muassa maanvyörymät ja tulvat vaikeuttavat monien yhteisöjen elämää. Katastrofeihin vaikuttavat sekä inhimilliset että maantieteelliset tekijät. Nepal on esimerkiksi topografisesti altis maanvyörymille, mutta metsien hakkuut lisäävät maanvyörymien todennäköisyyttä. Maantiede vaikeuttaa pelastustoimia ja kulkeminen paikasta toiseen on hankalaa. Tiet ovat huonossa kunnossa ja monille alueille ei edes ole tietä, vaan paikasta toiseen siirtyminen onnistuu vain jalkaisin. Tämän takia yhteisöt ovat katastrofien sattuessa alussa yksin. Siksi yhteisöjen katastrofivalmiuden parantaminen on erittäin tärkeää. Nepalin Punainen Risti on työskennellyt katastrofivalmiuden parantamisen eteen vuodesta 1997 lähtien. Aluksi toiminta keskittyi yhteisöihin, mutta vuonna 2004 painopiste siirrettiin kouluihin. Katastrofivalmiutta kehitetään parantamalla yhteisöjen ymmärrystä katastrofeista ja niille altistavista tekijöistä. Samalla pohditaan keinoja, millä yhteisöt voisivat vähentää riskejä. Yhteisöissä laaditaan riskienkartoitus, missä tunnistetaan katastrofialttiit kohteet. Käytännössä yhteisön alueesta piirretään kartta, johon merkitään muun muassa maanvyöryille alttiit rinteet ja tulville alttiit alangot. Riskien kartoittamisen jälkeen yhteisöissä tehdään tarvittavia kunnostustöitä, mm. istutetaan puita, parannetaan koulurakennuksia, vahvistetaan jokien penkereitä, rakennetaan tulvavalleja ja kestävämpiä kaivoja, jotta voitaisiin turvata puhtaan juomaveden saanti myös katastrofitilanteissa. Punainen Risti ylläpitää myös kansallisia pelastustarvikevarastoja, mutta hankkeeseen osallistuville kouluille on annettu pelastustarvikesetit, jotka sisältävät ensiaputarvikkeita ja muita tarvittavia välineitä, esimerkiksi hakkuja, köyttä, kypäriä ja taskulamppuja. Kouluissa järjestetään ensiapukoulutusta ja koulutetaan vapaaehtoisia pelastustiimejä. Punaisen Ristin keskustoimistolla ja yhteisöillä on katastrofirahastoja, joista tuetaan katastrofeja kohdanneita perheitä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
-




